Autokorjaamo Nikunen Ky

Autokorjaamo nikunen ky (1 of 1)

Autokorjaamo Nikunen Oulussa muutti elokuussa 2021 uusiin tiloihin. Tilat rakennettiin vanhan korjaamon viereen ja projektin lähtokohtana oli että korjaamon toiminta häiriintyy mahdollisimman vähän muuton aikana. Työt ajotettiinkin siten että korjaamotoimintoja siirtyi myös lomien aikana ja vaiheittain. Vanha korjaamo oli kiinni vain kaksi arkipäivää, jonka aikana muutto suoritettiin onnistuneesti viikonloppurutistuksen lisäksi.

Asennuspaikkojen määrä kasvoi 7 asennuspaikasta 11 nostinpaikkaan. Osa jo käytössä olleista nostimista uusittiin muuton yhteydessä, osa kunnostettiin ja samalla parannettiin korjaamon kykyä myös suuremman, paketti- ja matkailuautokaluston huoltoihin. Suuntausnostimet päivitettiin, testirata uusittiin, kompressori vaihdettiin ja kaikki tekninen putkisto (öljylinjat- paineilmalinjat) sekä pakokaasunpoisto rakennettiin uusiksi. Varastohyllyjä hyödynnettiin vanhasta korjaamosta, sensijaan asentajien työpisteet uusittiin käytännöllisyyden sekä ulkonäönkin johdosta.

 

Autokorjaamo nikunen ky (4 of 4) Osa asennustöistä siirtynyt jo uusiin tiloihin
Autokorjaamo nikunen ky (3 of 4) Lähes täydessä vauhdissa jo
Autokorjaamo nikunen ky (1 of 4) Nostimia koeponnistetaan
Autokorjaamo nikunen ky (2 of 4) Rakennus on läpiajettava. Toisessa päässä pikahuolto ja suuntauspiste.